Lahden tiedeviikko 2020

Päijät-Hämeen suurin tiedetapahtuma, Lahden tiedepäivä, laajenee valtakunnalliseksi verkkotapahtumaksi ja tiedeviikoksi 16.–20.11.2020. Tiedeviikko esittelee Päijät-Hämeessä tehtävää tutkimusta ja sen tekijöitä.

Ajankohtaista

Lahden tiedeviikon tallenteet on nyt julkaistu tiedeviikon YouTube-kanavalla

Lahden kaupungin Vuoden korkeakouluteko 2020 -tunnustuspalkinto: LUT-ylio­pis­ton Ci­ti­CAP- tut­ki­mus on vuo­den lah­te­lai­nen kor­kea­kou­lu­te­ko

Lahden tiedeviikko 

Tiedeviikko tuo esille Päijät-Hämeen alueella tai alueesta tehtävän tutkimus- ja kehitystyön tuloksia ja merkitystä alueen elinkeinoelämän ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Verkkototeutus mahdollistaa paikasta riippumattoman osallistumisen ja esitysten pitämisen. Tapahtuman pidennetyn keston ansiosta aikataulutuksessa vältetään sessioiden väliset päällekkäisyydet. Mahdollisimman moni tiedeviikon esityksistä pyritään myös tallentamaan tapahtumasivuilla myöhemmin katsottaviksi. Perinteiseen tiedepäivään verrattuna yleisöllä onkin tänä vuonna mahdollisuus osallistua moninkertaiseen määrään esityksiä ja sessioita.

Kuva
Lahden tiedeviikko 2020

 

Lahden tiedeviikon järjestelyistä vastaavat LAB-ammattikorkeakoulu, Lahden yliopistokampus sekä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen kampus.

Kuva
LAB-logo
Kuva
Lahden Yliopistokampus
 
Kuva
Haaga-Helia tunnus